Neljä asiaa, joita kannattaa miettiä keittiönkaappeja valitessasi

Katso vinkit mitä kannattaa muistaa kun valitset keittiönkaappeja.

Petra-keittiöt kollaasi

1. Elämäntapasi

Monet haaveilevat valkoisen sohvan hankkimisesta, kunnes mietit sohvalle kiipeävää pientä lasta tai perheen kultaistanoutajaa. Sama pätee myös keittiön kaappeihin. Jos sinulla on riehakkaita lapsia, on ehkä hyvä vähentää vetimiä ja suosia sen sijaan painamalla aukeavia laatikostoja. Samoin avohyllyt voivat näyttää kauniilta, mutta niitä kannattaa välttää, jos mieluummin haluat siivota tavarat pois näkyviltä etkä kaipaa ylimääräisiä pölypintoja.

2. Kotisi

Toisinaan tyylien sekoittaminen todella toimii, kuten esimerkiksi vanhan navettarakennuksen uudistaminen huippumoderniin kuosiin tai vaikkapa arkipäiväisten ja ylellisten materiaalien yhdistäminen. (Rustiikkista keittiötä voi olla vaikea sovittaa 60-luvun tyyliseen asuntoon.) Joskus toisistaan selkeästi eroavien tyylien käyttö voi kannattaa, mutta vältä ylilyöntejä. Keskity muutamaan teeman mukaiseen elementtiin.

3. Makusi

Tietyt sisustustrendit ovat pinnalla juuri nyt, mutta kuka tietää, mikä on muodissa viiden vuoden kuluttua. Muoteja tulee ja menee, mutta tyyli on ikuista. Jos klassinen tammi on sinun juttusi, heitä pois kaikki sisustuslehdet ja kuuntele sydäntäsi. Näin rakastat keittiötäsi vielä sittenkin, kun trendit ovat jo muuttuneet.

4. Budjettisi

Pidä oma budjettisi mielessä, kun teet ostoksia. Willa-tyyli näyttää hyvältä hinnasta riippumatta, mutta jos tavoittelet jotain teknisesti monimutkaista, joudut ehkä satsaamaan rahallisesti enemmän saavuttaaksesi kaipaamasi toimivuuden. Toinen budjettiin vaikuttava tekijä on se, onko keittiön tarkoitus olla käytössä muutamia vuosia vai vuosikymmeniä. Puiset kaapinovet voi maalata ja vetimet vaihtaa, mutta kiiltävän valkoisia pintoja ei juuri voi muuttaa. Keittiö on kuitenkin pääsääntöisesti pitkän tähtäimen sijoitus, joten muunneltavuus voi olla fiksuin ratkaisu.

Luokka: Blogit

Blogit Asioita joita voi tehdä keittiössä

Tällä hetkellä moni meistä viettää paljon aikaa kotona. Rakkaille ja lähimmäisille annetaan enemmän aikaa, ja kodista on tullut yhä tärkeämpi paikka elämässämme. Keittiö on tunnetusti kodin sydän, ja sen merkitys kodin tärkeimpänä paikkana on vain kasvanut. Keittiössä paitsi laitetaan ruokaa, entistä useammin työskennellään, tehdään läksyt, keskustellaan, pelataan lautapelejä tai vain oleskellaan. Tässä pari vinkkiä elämään keittiössä!

Lue lisää aiheesta Asioita joita voi tehdä keittiössä

Blogit Keittiön työtasot – ruostumattoman pinnan uudet kuviot

Ruostumaton teräs on kasvattanut suosiotaan keittiön työtason materiaalina. Stalan uutuus StalaTex™ tekee terästasosta myös sisustuksellisen.

Lue lisää aiheesta Keittiön työtasot – ruostumattoman pinnan uudet kuviot

Blogit Viisi keittiösaarekeideaa

Ei ole ihme, että keittiösaareke on yksi niistä ominaisuuksista, joita keittiöremontista haaveilevat kodinomistajat eniten haluavat.

Saarekkeesta on valtavasti käytännön hyötyä, ja se luo keittiöön ilmavan, avoimen pohjaratkaisun, mikä tekee saarekkeesta täydellisen yhdistelmän tyyliä ja hyötyä.

Lue lisää aiheesta Viisi keittiösaarekeideaa

Blogit Laminaattitasoon integroitu allas

Tyylikäs, käytännöllinen, helppohoitoinen. Tässä kolme syytä, jotka tekevät laminaattiin integroitavasta allasmallistosta niin suositun.

Lue lisää aiheesta Laminaattitasoon integroitu allas