Ruokahävikki kuriin! Viisi vinkkiä vastuulliseen arkeen

Näillä vinkeillä ruokahävikin vähentäminen onnistuu myös yksinkertaisilla kotikonsteilla.

Keittiömaailma, Petra-keittiöt, Skärholmen Ruotsi

Ruokahävikki on roskiin tai biojätteeksi päätynyttä ruokaa, joka on aluksi ollut syömäkelpoista. Ruokahävikki ei kuormita ympäristöä vain jätteenä, vaan mukaan on laskettava myös ruoan tuottamisessa, kuljettamisessa ja valmistuksessa aiheutuneet päästöt. Roskiin päätyneen ruoan päästöt ovat syntyneet täysin turhaan.

Kestävän kuluttamisen asiantuntija, Motivan Elina Ovaskainen kertoo kotitalouksien olevan suurin yksittäinen ruokahävikin tuottaja. ”Usein kuvitellaan, että ravintolat ja kaupat tuottavat eniten hävikkiä. Suurin määrä syntyy kuitenkin kotitalouksissa. Suomalaiset heittävät ruokaa roskiin noin 25kg henkeä kohden vuodessa. Nelihenkisessä perheessä tämä tekee jo 100 kiloa vuodessa”, Ovaskainen kertoo.

Keittiö on kodissa se paikka, jossa hävikkiä joko syntyy tai sitä vältetään. Saa syödä! -sivuston mukaan suomalaisten keittiöissä pilaantuu eniten vihanneksia ja juureksia. Hävikin vähentämisessä avainasemassa on ruoan oikeanlainen säilytys. Katso Elintarvikkeiden säilytysoppaasta, missä mikäkin ruokatarvike säilyy parhaiten.

Ovaskainen muistuttaa keittiön roolista myös muussa kotitalouksien ympäristökuormituksessa. ”Keittiö on kodin hermokeskus, jonka kautta kulkee iso osa kodin pakkausjätteestä.” Keittiön pakkausjätettä voi vähentää välttämällä esimerkiksi yksittäispakattujen vihannesten ostamista. Syntynyt pakkausjäte on muistettava kierrättää oikein. Pakkausjätteen kierrätysohjeisiin voi tutustua muun muassa osoitteessa rinki.fi/lajitteluohjeet.

Elina Ovaskaisen 5 vinkkiä vastuulliseen arkeen

- Syö enemmän kasviksia, vähemmän lihaa

- Älä syö yli energiantarpeesi

- Osta suunnitelmallisesti ja vain tarpeeseen

- Lisää yhteisöllisyyttä ja nauti ruoasta: kutsu naapurikin syömään

- Suosi lähituotantoa

Hävikin vähentäminen huomioon jo keittiösuunnittelussa

Vastuullisuus on pinnalla myös kansainvälisissä keittiötrendeissä, ja keittiömallistoissa näkyy jo useita hävikin vähentämiseen tähtääviä säilytysratkaisuja. Huolella suunniteltu keittiö on paitsi silmää miellyttävä ja toiminnallinen, myös ympäristölle ystävällinen.

Lue lisää aiheesta:

Urban-vihanneslaatikko

Urban Garden

Suunnitellaanko sinullekin keittiö, jossa hävikki on minimissään? Varaa maksuton suunnitteluaika>>

Luokka: Blogit

Blogit Keittiötrendit 2020

Vuoden 2020 keittiötrendeissä näkyvät vahvasti muutoinkin vallitsevat megatrendit. Erityisesti vastuullisuus otetaan huomioon monesta näkökulmasta.

Lue lisää aiheesta Keittiötrendit 2020

Blogit Haaveiletko uudesta keittiöstä? Näin tiedät, mitä olet hakemassa

Keittiö on yksi kodin tärkeimpiä hankintoja - se on keskeisellä paikalla, siellä kokataan, syödään ja viihdytään. Se on myös merkittävä investointi ja usein pitkän harkinnan tulos.

Lue lisää aiheesta Haaveiletko uudesta keittiöstä? Näin tiedät, mitä olet hakemassa

Blogit Kuukauden resepti: Luksushampurilainen

Reseptit: Aurora Estate Oy, Sirly Schinmann Kuvat: Marko Vasara

Hampurilainenkin voi olla juhlava ruoka. Erityisesti, kun täytteeksi valitsee jotain erikoisempaa. Keittiömestari Sirly Schinmann loihti Keittiömaailmalle Luksushampurilaisen, jossa päätäytteenä käytetään kuningasravun jalkoja. Kuningasrapua saa pakastettuna nykyisin jo monesta hyvin varustellusta ruokakaupasta. Jos kuningasrapu tuntuu liian eksoottiselta, voi sen korvata esimerkiksi hummerilla tai tiikeriravuilla.

Lue lisää aiheesta Kuukauden resepti: Luksushampurilainen

Blogit Näin teet keittiöstäsi ekologisemman – 6 vihreää vinkkiä

Ekologisuus ja vastuullisuus ovat nykyään yhä tärkeämpiä arvoja meille kuluttajille. Niin myös Keittiömaailmalle, joka haluaa auttaa asiakkaitaan elämään ekologisesti ja kestävästi keittiöissään. Siksi sen tuotesuunnittelua ja -kehitystä ohjaavatkin vahvasti kestävän kehityksen periaatteet. Tähän juttuun on koottu vinkkejä siihen, minkälaisilla valinnoilla voidaan pienentää keittiön hiilijalanjälkeä. Näistä ratkaisuista ympäristö kiittää, mutta mikä parasta, ne tekevät myös keittiöelämästä sujuvampaa ja mukavampaa.

Lue lisää aiheesta Näin teet keittiöstäsi ekologisemman – 6 vihreää vinkkiä