Kaipaatko keittiöösi ranskalaista tunnelmaa vai huippuunsa vietyä teknologiaa? Tältä näyttää unelmiesi keittiö!

Keittiö ei ole enää vain ruoan valmistusta ja säilyttämistä varten – siellä myös tavataan ystäviä, luetaan lehtiä ja nautiskellaan hitaista viikonloppuaamuista.

Petra-keittiöt  Willa

Kun keittiöremontti on ajankohtainen, saattaa sosiaalisessa mediassa bongattu kaunis keittiö sysätä haaveet liikkeelle. Asiantuntija kuitenkin muistuttaa, että keittiön tulee ensisijaisesti vastata käyttäjänsä tarpeisiin. Siksi ulkonäköasiat kannattaa siirtää hetkeksi sivuun.

"Suunnitteluprosessin aluksi on hyvä kysyä itseltään, mitä aikoo uudessa keittiössään tehdä: loihtia leivonnaisia, seurustella ystävien kanssa vai viljellä lähiruokaa", vinkkaa A la Carte- ja Petra-keittiöt valmistavan Novartin tuotepäällikkö, sisustusarkkitehti SIO Eeva Kokkonen, jonka piirustuspöydältä monet uudet keittiökonseptit ovat saaneet alkunsa.


A la Carten kaunis Bistro-keittiö tuo mieleen tunnelmallisen pariisilaiskahvilan.

Ranskalaisen kahvilan tunnelmaa kotikeittiössä

Joskus unelmien keittiön innoittajana toimii lomamatkalta mieleen jäänyt kaunis kahvila tai tyylikäs hotellin aula. Harkituilla elementeillä saman tunnelman voi luoda myös kotikeittiöön.

"Ovi- ja värivalinnoilla on suuri merkitys. A la Carte -malliston Bistro-keittiön seiniin tai kattoon kiinnitettävät hyllyt ja runsas ruokakomero tuovat mieleen ranskalaisen keittiön, jossa on kotoisa tunnelma ja reilusti tilaa ruoka-aineille", Kokkonen tunnelmoi.

Myös vastuullisuus ja lähiruoka ovat läsnä keittiösuunnittelussa, mikä ilahduttaa etenkin kaupungissa asuvia viherpeukaloita. A la Carte -malliston Urban-keittiöön sijoitettavien kasvilaatikoiden ja -valojen avulla ansiosta ruoan ja yrttien kasvattaminen onnistuu helposti ympäri vuoden.


A la Carten modernissa Urban-keittiössä sisäviljely onnistuu helposti ympäri vuoden.

Pullantuoksua ja pohjoismaista minimalismia

Vaikka keittiöissä nähdään nykyään jo rohkeitakin värejä, on Kokkonen vuosien varrella huomannut, että pohjoismainen minimalismi on pysyvä arvo – suomalaiset pitävät valkoisesta ja rakastavat aitoa puuta.

Pohjoismaisia makumieltymyksiä kuvastaa hyvin vuoden 2019 uutuus, A la Carte -malliston Rigato-keittiö, jonka klassisen kaunis ja pelkistetty ovimalli maustaa tyylikkäästi haluttua kokonaisuutta. Astetta pullantuoksuisemmasta keittiöstä haaveileville Kokkonen suosittelee Petran Willa-keittiötä, jossa vanhanajan tunnelma on tuotu modernisti nykypäivään.

"Molemmat sopivat hyvin perhe- ja kotikeskeisille asukkaille, joka nauttivat saadessaan toteuttaa itseään keittiössä."


A la Carten vuoden 2019 uutuuskeittiö Rigatossa yhdistyvät pohjoismaisen pelkistetty muotoilu ja ylelliset luonnonmateriaalit.

Keittiö on käyttäjänsä näköinen

Kokkosen mukaan monelle on tärkeää, että keittiö istuu kodin kokonaissisustukseen. Siksi esimerkiksi Petran Raami-keittiöstä on nopeasti tullut suosittu tapa ilmentää omaa, persoonallista tyyliä. Kalusteiden ja kaappien väliin jääviä raamielementtejä sekä erilaisia ovimalleja varioimalla samasta keittiöstä saa muokattua 50-60-luvun värikkään retrokeittiön tai ruotsalaista saaristolaistunnelmaa henkivän vaalean kokonaisuuden.

"Suunnittelija ei luo keittiötä itselleen. Asiakkaan omat toiveet ovat suunnittelun lähtökohtia ja lopputuloksena on unelmien keittiö, joka ilmentää haluttua tyyliä ja tunnelmaa", Kokkonen tiivistää.

Tee suosittu keittiötyylitesti niin näet, millainen keittiö sinulle sopii.


Vuoden 2019 uutuus, Petran Taika, luo modernia tyyliä pienenkin budjetin keittiöön. Puusyykuvio antaa mustalle sävylle sopivasti pehmeyttä.