Tasokkaat työtasomateriaalit

Työtaso vaikuttaa paljon koko keittiön ilmeeseen. Työtasot joutuvat paljon kovemmalle kulutukselle kuin keittiön muut pinnat, joten tason valinta kannattaakin tehdä harkiten. Vertailimme eri työtasojen ominaisuuksia, jotta sinä löytäisit itsellesi sopivimman.

Puu on lämmin ja elävä materiaali, mutta soveltuuko se kaikkiin keittiön tasoihin?

Puun elävyys asettaa sille vaatimuksia ja rajoituksia. Esimerkiksi lämpö ja kosteus aiheuttavat puupintojen elämistä. Puulevy elää enemmän syvyyssuunnassa kuin pituussuunnassa. Tätä elämistä pienennetään valmistamalla massiivipuutasot yhteen liimatuista säleistä. Täysin liikkumatonta puutasoa ei ole olemassa. Esimerkiksi lämmittäminen kuivattaa huoneilmaa ja saa puun kutistumaan.

Kosteus vastaavasti turvottaa puuta. Lämpö saa myös tason liikkumaan, joten vaikkapa liesitason lämpövaikutus saattaa vahingoittaa sitä. Kosteus on kuitenkin puulle haitallisempi. Vesi tunkeutuu puun soluihin ja veden mukana elävään materiaaliin tunkeutuu bakteereja ja homeitiöitä, jolloin puu mustuu. Vettä voidaan käsitellä puupintojen läheisyydessä, mutta vesi pitää aina pyyhkiä välittömästi pois.

Puu on kaunis ja suomalaisille hyvin läheinen materiaali. Emme tule siitä koskaan luopumaan emmekä lakkaa koskaan sitä rakastamasta. Meidän on vain muistettava, että elävänä materiaalina se ei kestä millaista käyttöä tahansa ja se vaatii myös huolenpitoa. Silloin puu palkitsee käyttäjänsä.

Katso valikoima

Kiveä pidetään ylivoimaisena, mutta kalliina tasomateriaalina. Joskus kivi on kuitenkin paras valinta.

Missään keittiön pinnoissa ei kivelle voida antaa ”täysin ehdoton” -valintakriteeriä. Kivi on äärimmäisen hyvä valinta esimerkiksi integroituihin pesualtaisiin ja tasoliesiin: kivi ei reagoi kosteuteen ja normaaleihin lämpövaihteluihin. Sen kulutuskestävyys on hyvä.

Kivi ei kuitenkaan kestä teräviä iskuja ja tapahtuneet vauriot on vaikea korjata. Joillekin kiven pintakylmyys on epämiellyttävää. Kivi on huokoinen materiaali ja senkin pintoja pitää puhdistaa. Kivitasot antavat juhlavan ja arvokkaan ilmeen keittiölle, siinä kivi on omaa luokkaansa.

Katso valikoima

Laminaatti on edelleen yleisin tasomateriaali

Laminaatin valta-asemaa pitävät yllä materiaalin soveltuvuus vaativiinkin olosuhteisiin, helppohoitoisuus, väri- ja kuosivalikoiman laajuus sekä hinta. Laminaattipinta kestää erinomaisesti kosteutta, lämpöä ja normaalia arkikulutusta. Väri- ja kuosivalikoimasta löytyy täysin luonnonmateriaaleja jäljitteleviä malleja. Puuimitaatio-laminaattipinnat pitävät muotonsa eivätkä muuta väriä auringon valon vaikutuksesta, jolloin pinta on vuodenajasta riippumatta tasainen. Jos luonnonkuviot eivät miellytä, löytyy vaihtoehtoja yksivärisestä fantasiakuoseihin.

Mutta toki laminaattikin voi vaurioitua käytössä. Leipää ei kannata leikata suoraan tason päällä eikä kolhia tason reunoja painavilla esineillä. Tasomateriaalin kohtuullinen hinta on monesti ostopäätöksiä tehtäessä vahva vaikuttaja, mutta halvalta laminaatti ei suinkaan näytä. Korkeakiiltoiset tasot, kivikuviot tai eksoottisia puulajeja jäljittelevät pinnat ovat erittäin näyttäviä sellaisenaan.

Katso valikoima

Erilaiset massatasot ovat tulleet markkinoille. Mikä on massatason paras valtti?

Massa- eli kvartsi- eli komposiittitasot valmistetaan sekoittamalla erilaisia kivi- ja sidosaiheita yhteen ja puristamalla ne suurella paineella tasomateriaaleiksi. Tämä valmistusmenetelmä tekee siitä hyvin homogeenisen eli materiaali on samanlaista pinnasta pohjaan. Menetelmä antaa mahdollisuuden valmistaa tasoja, joiden värit ovat täysin tasaisia ja materiaalin rakenne yhtenäinen. Erityisesti isoissa tasopinnoissa tämä ominaisuus korostuu.

Materiaalista voidaan työstää ohuitakin tasopintoja. Samoin reunojen muotoilussa ja rakennevaihtoehdoissa on enemmän liikkumavaraa kuin luonnonkivessä. Valmistusprosessissa voidaan massaan lisätä aineita, joilla saadaan taso esimerkiksi antibakteeriseksi.

Katso valikoima

Laulaja Jannan keittiö koki täydellisen muodonmuutoksen päivittymällä vaaleaan ja avonaiseen keittiöön Huurre-Luontovärillä.
Marbodal Malevik - kökö med takhängd hylla

Terästä kodinkoneissa ja työtasoissa

Teräksiset työtasot ovat osa suomalaista keittiöhistoriaa ja ne ovat edelleen vahvasti esillä. Perinteinen pesupöytä kuului lähes jokaiseen keittiöön vielä 80-luvulla. Jossain vaiheessa niiden suosio taantui, mutta vuosituhannen vaihde käänsi suunnan taas nousuun. Teräksinen taso ei enää välttämättä sisällä allasta, vaan pelkkää teräksistä tasopintaa käytetään myös paljon. Tasomateriaalin käyttöä on lisännyt taylor made -mahdollisuus: tason mitta, paksuus ja altaiden mallit sekä sijoittelu on mahdollista saada yksilöllisesti. Tasoihin on mahdollista asentaa myös keittotasoja. Aukotus tehdään valmiiksi tehtaalla asiakkaan mittojen mukaan.

Terästaso on todella kestävä, sillä vesi ja kuumuus eivät sitä vaurioita. Pinta sallii voimakkaidenkin puhdistusaineiden käytön, joten on erittäin hygieeninen valinta. Teräspinta naarmuuntuu jonkin verran käytössä – siinä sen pieni huono puoli.

Katso valikoima

Eri materiaalien hinnoissa on suuria eroja, joten hintahaitari riippuu monesta asiasta

Tasojen hintaan vaikuttavat materiaalivalinta, reunojen työstöt, tasojen muodot ja koot, kulmaliitokset sekä tehtaalla tehtävät integroitavat altaat ja huullosliesitasojen aukotukset. Kaikki toimitettavat tasot tehdään asiakasohjautuvasti ja ovatkin siksi yksilöllisiä. Laminaattitasot ovat hintahaitarin alapäässä ja kalleimmat tasot tulevat komposiittitasoista. Laminaattitason, väristä tai kuosista riippumatta, saa omilla mitoilla ympärinauhoitettuna asennusvalmiinan.

Lisäkoneistukset, erikoismuodot, tason paksuudet sekä valittu reuna vaikuttavat tason hintaan. Massiivipuu- ja kivitasoissa valittu puu- tai kivilaji on voimakkain hintaan vaikuttava tekijä. Komposiittitasojen hinnoittelu on puu- ja kivitasoa korkeampi.

Tasot ovat aina yksilöllisiä ja lopullinen kustannus on tiedossa, kun se on suunniteltu juuri sinun keittiöösi, niillä mitoilla ja muodoilla, halutuilla reunavalinnoilla ja koneistuksilla, valitulla materiaalilla sekä pinnan muodolla tai pintakäsittelyllä. Lisäksi varsinkin kivi- ja komposiittitasoissa asiantunteva asennus on järkevää ottaa mukaan, myös kustannuksiin.

Marbodal - bänkskiva Moorland Fog