Blogi: Mies tuli keittiöön

"Kymmenen vuotta sitten oman keittiöremontin pyörteissä tein elämäni parhaan päätöksen. Kysyin puolisoltani, mitä hän keittiöltä haluaa, ja remontti toteutettiin hänen toiveitaan mukaillen."

Mies tuli keittiöön blogi

Naiset eivät hallitse enää keittiötä yksin.

Suomessa miehet ovat jo vuosia ottaneet tukevia harppauksia kohti kodin sydäntä ja asettuneet sinne jäädäkseen.

Kun keittiöön saapuu uusi kokki, tuo hän väistämättä omat mausteensa huoneen ilmeeseen, ominaisuuksiin ja tunnelmaan.

Kymmenien vuosien kokemuksella sisustamisen parissa voin selkeästi lukea miesten ansioksi keittiön uudistumisessa tekniikan hyväksikäytön. Erityinen kiitollinen miehille olen kaasulieden läpimurrosta kotikeittiöissä. Television ruoka- ja kokkiohjelmat ovat rohkaisseet ennen kaikkea miehiä hankkimaan sen kotiin – ja mikä olisi maukkaampaa kuin oikeaoppisesti parilapannulla valmistettu ateria?

Mies tykkää leikkiä tulella keittiössä, ja myös tarkkailla tekemisiään. Digitaaliset paistomittarit ovat jokaisen itseään kunnioittavan kokin apuväline. Uudet älykkäät kodinkoneet ovat tuoneet myös uusia toiminnallisuuksia ja tarkempaa kokkaustekniikkaa keittiöön. Onnistumisen mahdollisuudet ovat parantuneet ja sehän on miehisyydelle hyvä asia.

Kannustan naisia aina päästämään miehensä keittiöön. Jos tuntuu, ettei mies osallistu tarpeeksi ruuanlaittoon, voi olla peiliin katsomisen paikka. Annatko miehelle tarpeeksi tilaa toteuttaa itseään keittiössä – omalla tavallaan – niin, ettet arvostele ja jatkuvasti kommentoi?

Kymmenen vuotta sitten oman keittiöremontin pyörteissä tein elämäni parhaan päätöksen. Kysyin puolisoltani, mitä hän keittiöltä haluaa, ja remontti toteutettiin hänen toiveitaan mukaillen. Sen jälkeen minua ei olekaan juuri tarvittu hellan äärellä. Meidän ongelmana on nykyään se, etten halua lähteä ulos syömään – koska kotona saa parempaa ruokaa.

Älkää siis aliarvioiko miesten panosta keittiössä. Antakaa miehenkin löytää oma paikkansa ja tyylinsä keittiössä. Ette tule katumaan!

Eeva Kokkonen,
Tuotepäällikkö, Sisustusarkkitehti SIO
Novart Oy

Luokka: Blogit

Blogit Kesän mausteseokset ja -kastikkeet

Vuodenaikojen vaihtuessa muuttuvat ruokailutottumuksemmekin. Talvella taattuja suosikkiruokia ovat lämmittävät keitot ja laatikot, mutta kesä tuo tullessaan kevyet salaatit ja grilliherkut sekä paljon tuoreita hedelmiä ja kasviksia.

Siispä listasimme viisi herkullista kotitekoista mausteseosta ja -kastiketta, jotka auttavat tuomaan kesäsesongin raaka-aineiden maut paremmin esiin ja antavat kesäkokkailullesi uutta pontta.

Lue lisää aiheesta Kesän mausteseokset ja -kastikkeet

Blogit Tee keittiöstäsi ekologisempi – 5 vinkkiä

Ympäristön ja kestävän kehityksen huomioiminen on yhä tärkeämpää. Keittiö on kodin sydän myös tässä asiassa; keittiön kautta kulkee iso osa kodin pakkausjätteestä, ja keittiö on se paikka, jossa ympäristöä kuormittavaa hävikkiä joko syntyy tai sitä vältetään.

Lue lisää aiheesta Tee keittiöstäsi ekologisempi – 5 vinkkiä

Blogit Janna remontoi kaupunkikotinsa keittiöstä avaran tilaihmeen

Laulaja Jannan keittiö koki täydellisen muodonmuutoksen, kun pieni keittokomero vaihtui remontin myötä vaaleaan ja avonaiseen Petran Raami-keittiöön.

Lue lisää aiheesta Janna remontoi kaupunkikotinsa keittiöstä avaran tilaihmeen
Petra-keittiöt kollaasi

Blogit Neljä asiaa, joita kannattaa miettiä keittiönkaappeja valitessasi

Katso vinkit mitä kannattaa muistaa kun valitset keittiönkaappeja.

Lue lisää aiheesta Neljä asiaa, joita kannattaa miettiä keittiönkaappeja valitessasi