Puurtamisesta hyggeilyyn

Satavuotisen Suomen kunniaksi käänsimme katseemme hetkeksi menneeseen. Lue neljästä muutoksesta, jotka kertovat suomalaisen keittiön tarinan komerosta kodin kiinnostavimmaksi tilaksi.

Muistatko vielä kylmäkaapit ja puuhellat? Pienen ihmisen kokoiset keittokomerot, joiden funktiona oli vain ja ainoastaan ruuanlaitto?

Satavuotisen Suomen kunniaksi käänsimme katseemme hetkeksi menneeseen. Petra- ja A la Carte -keittiöt ovat sataprosenttisesti suomalaista tekoa. Nastolan tehtaillamme on jo yli 70 vuoden aikana todistettu huikeita käänteitä suomalaisen keittiön toiminnoissa, tyylissä ja tarkoituksessa.

Nämä neljä muutosta kertovat suomalaisen keittiön tarinan komerosta kodin kiinnostavimmaksi tilaksi:

1. Keittokomerosta tilaihmeeseen

Keittiöt ovat muuttuneet ahtaista keittokomeroista avariksi tiloiksi. Keittiön tarkoitus oli vielä 1960-luvulla lähes ainoastaan ruuanlaitto, useimmiten perheenäidille tarkoitettu työ. Nykyään keittiöstä halutaan kaunis, sisustuksellinen tila. Jos neliöitä ei ole avaraksi asti, löytyy nykykeittiöistä mitä innovatiivisimpia ratkaisuja tilan luomiseen, kuten kaapistoista alas laskeutuvia hyllyköitä ja seinää vasten nostettavia ruokapöytiä. 

2. Hifistelyn aikakausi

Uuni ja jääkaappi olivat ensimmäinen askel kohti nykyistä, kodinkoneiden valtaamaa keittiötä. Keittiö edustaa asukkaiden kiinnostuksen kohteita yhä enemmän. Viinikaappi, integroitu musiikintoistojärjestelmä ja kahvikonekaappi ovat esimerkkejä harrastusten ja tekniikan astumisesta keittiön puolelle. Kitchenaidit, vitamixit ja jäätelökoneet saattavat olla hetken huumaa tai vakiinnuttaa paikkansa keittiön kestohiteiksi. 

Retro-keittiö
A la Carte -keittiöt GraffioX 164AL tumma harmaa puu mikrolaminaatti.

3. Suosikkivärit vaihtuvat

Kuten vaatetrendeissä, myös keittiöissä muotivärit tulevat ja menevät – tosin hitaammalla ja kestävämmällä syklillä. 70-luvulla keittiössä suosittiin selvästi tummempia värejä, erityisesti vihreän eri sävyjä. Massarakentamisen myötä valkoinen on tullut jäädäkseen suomalaisiin keittiöihin. Pikkuhiljaa alkaa näkyä rohkeuden merkkejä kohti värikkäämpiä keittiöitä – tämän trendin toivotamme tervetulleeksi!

4. Yksin kokkauksesta yhteiseen oleskeluun

Entisestä naisten valtakunnasta on tullut koko perheen yhteinen oleskelutila. Kokkaukseen suhtaudutaan intohimoisena harrastuksena monessa kodissa, ja keittiössä vietetään runsaasti aikaa. Ruuanlaitto on vain yksi toiminto ruokailun, lehtien lukemisen, läksyjen tekemisen, ystävien kanssa maailman parantamisen ja yleisen hyggeilyn ohella. 

Kuivauskaappi kuitenkin on ja pysyy. Tätä suomalaisille rakasta keksintöä eivät trendit hevillä suomalaisesta keittiöstä vie.

Askeleet kotimaiseen keittiöön

Polku ideasta valmiiseen keittiöön ei ole pitkä.

Ajatus. Toiveissasi on uusi keittiö, tai ainakin kasvojenkohotus nykyiseen. Varaa maksuton suunnitteluaika haluamasi Keittiömaailman myymälään täältä. Tulemme halutessasi myös kotiisi suunnittelukäynnille.

Priorisointi. Pohdi, mikä on sinulle tärkeintä keittiön ominaisuuksissa. Ulkoasu, toiminnallisuus vai ergonomia edellä? Katseletko mieluiten kaunista keittiötä, vai onko keittiö villeimpien ruuanlaittoprojektiesi taistelutanner?

Tyyli. Viihdytkö parhaiten ultratyylikkäässä, minimalistisessa keittiössä vai romanttisen kodikkaassa keittiössä? Mitkä värit istuvat parhaiten unelmiesi keittiöön? Inspiroidu ja visioi yhdessä suunnittelijoidemme kanssa lopputulos.

Mittatilaus. Kun tunnemme keittiösi mitat, piirrämme uuden keittiösi myymälässämme. Keittiö on nyt valmis tilattavaksi Nastolan tehtaaltamme. Kerromme sinulle päivämäärän, jolloin osaat odottaa keittiötä kotiisi.

Palvelu. Teetämme kaikki purku-, asennus-, sähkö- ja putkityöt keittiössäsi. Maalaamme, laminoimme ja kaakeloimme tarvittaessa. Saat meiltä kokonaispalvelun, jolloin sinun tehtäväsi on odotella uutta keittiötä. (Tiedämme, että osa teistä on sielultaan DIY- ja remontti-ihmisiä. Saat myös halutessasi itse tehdä haluamasi remontti- ja asennustyöt, ei hätää.)

Inspiraatio & Trendit Tätä suomalaiset toivovat nyt keittiöltä

Suomalaiset toivovat keittiöihinsä lisää toiminnallisuutta, mutta myös keittiön ulkonäöllä on merkitystä. Keittiön tulee sopia juuri omaan arkeen ja miellyttää omaa silmää. Avokeittiö jakaa suomalaisten mielipiteitä. Muun muassa nämä asiat selviävät Novartin Kantar TNS:llä teettämästä kyselytutkimuksesta. Myös kiinteistönvälitysyhtiö Bo LKV:ssa on huomattu ostajien kiinnostus käytännöllisiin keittiöihin.

Lue lisää aiheesta Tätä suomalaiset toivovat nyt keittiöltä

Inspiraatio & Trendit UUTUUS: Nordic Nature - keittiö, jonka luonto on muotoillut

A la Carte -keittiöiden uusi Nordic Nature -mallisto on saanut inspiraationsa pohjoisen luonnon majesteettisista tammimetsistä. Uutuuskeittiön tumma puunsävy sopii täydellisesti tämän hetken sisustustrendeihin. Juuri nyt ajankohtaisia ovat myös malliston kauniisti uurretut ovet sekä kalusteiden pyöristetyt kulmat.

Lue lisää aiheesta UUTUUS: Nordic Nature - keittiö, jonka luonto on muotoillut

Inspiraatio & Trendit Mökkikeittiön suunnittelu ja toteutus

Mökki on suomalaisille tunnetusti rakas asia, ja etätöiden lisäännyttyä mökeillä vietetään yhä enemmän aikaa. Erityisesti kakkosasuntona tai vapaa-ajanasuntona toimivan mökin keittiölle asetetaan jo perus kesämökkikeittiötä enemmän vaatimuksia.

Lue lisää aiheesta Mökkikeittiön suunnittelu ja toteutus

Inspiraatio & Trendit Maalaisidylli luonnon väreissä

Lotta Agaton, yksi Ruotsin merkittävimmistä sisustussuunnittelijoista ja stailaajista, oli suunnittelemassa tätä kodikasta ja lämmintunnelmaista maalaiskeittiötä, jossa keskiössä ovat ruoka ja seurustelu.

Lue lisää aiheesta Maalaisidylli luonnon väreissä